Ruoanlaiton ystävät
Takaisin kouluun
13 syyskuun 2022 ・ min. lukema
Kouluun paluu voi olla jännittävää aikaa useimmille, ja sen mukana tulee myös kouluvuoden suunnittelu. Vanhemmat eivät useinkaan odota kustannuksia, jotka kouluun paluusta heille aiheutuvat. Uudet vaatteet, kengät, kirjat, hiustenleikkuut, urheiluvälineet ja paljon muuta! Kaiken kaikkiaan lukuvuoden alkaminen voi tulla monille kalliiksi. Lasten välipalojen valmistelun ei kuitenkaan tarvitse olla kallista. Chiquita-banaaneja voi käyttää yksinkertaisissa resepteissä, joilla voi valmistaa lapsille mieluisia terveellisiä ja ravitsevia välipaloja. Näin ruokakauppalaskutkin pysyvät kurissa.
Unohda muoviin käärityt, kalliit ja sokeripitoiset välipalat ja valmista herkullisia välipaloja Chiquita-banaaneista ja muutamasta muusta ainesosasta. Näin sekä edistät terveyttä että pidät kustannukset kurissa. Etuna ei ole ainoastaan rahan säästäminen. Chiquita-banaanit ovat superruokaa: niistä saa hyvin energiaa, jota lapsesi tarvitsevat koulupäivinä, ja välttämättömiä vitamiineja ja kivennäisaineita, jotka auttavat heitä olemaan pirteitä koulussa ja leikeissä.
Kaikki rakastavat muffineja, ja erityisesti banaanimuffineja. Terveelliset Chiquita-banaani–jogurttiminimuffinimme ovat herkullinen alku päivälle. Nirsojen ja hedelmiä välttelevien lasten vanhemmille tämän herkullisen välipalan etu on, että Chiquita-banaanit pysyvät piilossa. Nämä muffinit ovat täydellinen herkku aamiaiselle tai lounasevääksi, ja niissä jogurtin suuri proteiinipitoisuus yhdistyy ravinteikkaisiin Chiquita-banaaneihin. Proteiini tuo energiaa aamun aktiviteetteihin, ja banaaneista saa kaliumia. Se on luonnollinen tapa virkistää lasten aivoja, sillä kalium auttaa hermostoa toimimaan hyvin.
Lapset tarvitsevat hyvää terveellistä ruokaa koko päivän ollakseen virkeitä. Nämä ilman uunia valmistettavat energiaa tuovat Chiquita-banaanipalat ovat täydellinen välipala välitunneille ja myös koulun jälkeen. Muista tehdä niitä paljon! Nämä energiset välipalat ovat myös kodissasi vierailevien lapsesi ystävien mieleen. Ne on helppo tehdä ja samalla täynnä hyvää ravintoa. Niistä saa esimerkiksi runsaasti B6-vitamiinia. Se tuo virtaa lapsillesi. B6-vitamiini auttaa heidän kasvavaa kehoaan – eikä vähiten heidän aivojaan – käyttämään energiaa. Banaanipalat ovat täydellisiä myös iltapäivän piristykseksi, kun lapsesi ovat väsyneitä rankan koulupäivän jälkeen.
Perunalastut ovat luonnollisesti lasten mieleen, mutta ne ovat kaikkea muuta kuin terveellinen välipala. Tämän ravitsevan ja maukkaan välipalan valmistaminen vie vain muutaman minuutin ja ahmiminen vain muutaman sekunnin! Chiquita-banaanilastut ovat yhtä rapeita kuin sipsitkin mutta rasvattomia. Ne ovatkin täydellisen terveellinen välipala lapselle. Kun he alkavat rouskuttaa lastuja, kaikki haluavat niitä. Jos ehdit kulholle, ennen kuin kaikki on syöty, voit saada itsekin lisää kuitua ruokavalioosi. Chiquita-banaanit ovat hyvä kuidun lähde, ja kaikki terveelliset kuidut pysyvät ilmakeittimellä tallessa.
Nämä minipannukakkuja, Chiquita-banaaneja ja mansikoita sisältävät vartaat auttavat lapsiasi selviytymään kotitehtävistä tai leikkimään tunnin tai kaksi pidempään illallisen jälkeen. Ne sopivat joko välipalaksi tai jälkiruoaksi terveellisen illallisen jälkeen. Sinun ei tarvitse lisätä sokeria tehdäksesi niistä makeita herkkuja. Chiquita-banaanit ovat luontaisesti makeita!
Näistä resepteistä voit saada uusia ideoita. Joten tiedät mitä tehdä… nappaa käsiin Chiquita-banaaniterttu seuraavalla kauppareissulla. Banaanit ovat monipuolinen ja ravinteikas energianlähde, ja niiden avulla voit tarjota lapsille maistuvia, terveellisiä ja edullisia välipaloja. Äläkä unohda tarjota parasta välipalaa: maailman suosituinta hedelmää, Chiquita-banaania, joka on kääriytynyt omaan täydelliseen keltaiseen kuoreensa. Muovikelmua ei tarvita!